lauantai 11. tammikuuta 2014

Kuka bloggaa? No maalaisjuntti.

Olen 27 vuotias nuorehko nainen, joka on kärsinyt ikäkriisistä reilun vuoden. Ja saanut siitä useasti muistutuksia, kiitos poikakaverin... Harrastan liikuntaa (josta tulen kertomaan, ylä- ja alamäistä, täälläkin), lisäksi toisinaan luen kirjoja, bloggaan ja silittelen eläimiä ja lepertelen ne pyörryksiin. Haluaisin osata leipomisen lisäksi laittaa ruokaa (josta ehkä uskallan täällä kertoa) ja entisöidä ainakin yhden vanhan kaapin. Sydämeltäni olen oikea maalaisjuntti, joka ei opiskeluajoista huolimatta pysynyt kaupungissa kuin pakolla.

Uuden vuoden alla mietin tälle vuodelle NIITÄ juttuja, ja koska olen nainen, laihdutus kuuluu asiaan. 3 kiloa on kivunnut vatsamakkaroiksi syksyllä ja koetan hätistän ne pois. Tähän pureudun ruokavaliolla, unohtamalla sokeriset tuotteet (eli karkit, heikkouteni, suklaan rinnalla.) Lisäksi liikunta kuuluu kuvioon ja pyrkimykseni on kohottaa kuntoa kevään aikana. Lisäksi kokkaaminen ja talouden perässä pysyminen ovat sivujuonteita. Leipominen on kivaa, vaikka aina teenkin siten, että muut syö, minä maistan. Jos on hyvää, maistan toisenkin kerran. Kokkaaminen vaan ei iske, mutta ei kai se vaikeaa voi olla? Lisäksi talous saa katsantoa, kun liian helposti tulee ostettua "jos tarviin tätä, tätä ei oo, aiku kiva." Säästän johonkin kohteeseen, aihe vielä outo.

Siinä siis tasapainon aiheita lyhyesti kuvattuna, katsotaan, miten se säilyy vai meneekö vallan nurin.

Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sinulle (: